20. tammi, 2022

Mennään jo vuodessa 2022

Hei!

 

Kylläpä loppuvuosi 2021 meni hurjaa vauhtia ja olemme jo vuoden 2022 puolella. Yksi syy on ollut varmaankin korona, joka vienyt monin tavoin voimia sekä asiakasmäärät ja haasteelliset asiakkaat Omnialla, jossa olen tehnyt töitä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten kanssa kuntouttavassa yksilövalmennus työssä. Koirarintamalla ollut rauhallista ja pääasiassa nautittu pitkistä lenkeistä ja yhdessäolosta etätöiden myötä. 

 

Hertta täyttää kohta vuoden ja terveystarkastukset tulossa helmi-maaliskuussa. Näyttelyitä on suunnitteilla vasta huhti-tokokuussa, jos tuo koronatilanne sallii. Pentusuunnitelmia on myös keväälle, ainakin Mannaa koitan astuttaa, joskin Manna jäänyt viime astutuksesta tyhjäksi, joten jännittää miten nyt keväällä käy. Sampolla olisi myös tarkoitus astuttaa yksi tyttö, jos juoksut nyt sitten miten tulevat.

Mukavaa on nyt se, että minulla on 2 kuukautta vapaata ja aikaa hoitaa omaa jaksamista ja terveyttä. Ehkä näin 38 työvuoden jälkeen on oikeus nauttia hetken vapaudesta ja siitä, että voi kerrankin mennä ihan omaan rytmiin ja ilman tilivelvollisuutta kenellekään. Joten vapautta nyt tälle keväälle tiedossa ja kunnon koiralenkkejä.

Mukavaa Uutta Vuotta 2022 kaikille toivottaa koko Summerway's poppoo!!!